Talenom Oyj:lle uusi franchisingyrittäjä Kempeleeseen

Talenom Oyj on solminut uuden franchisingsopimuksen, jonka myötä franchisingketjun koko kasvaa 20 yrittäjään. Uutena yrittäjänä aloittaa Kempeleessä Markku Niemitalo.

Franchisingtoimintamallissa itsenäiset yrittäjät tarjoavat paikallisesti asiakaspäälliköinä asiakkailleen saman palvelukokonaisuuden kuin muutkin Talenomin toimistot. Itse kirjanpidon tekeminen on keskitetty Talenomin pitkälle automatisoituihin yksiköihin Ouluun ja Tampereelle, joissa hyödynnetään skaalautuvia tuotantoprosesseja. Franchisingtoimintamalli mahdollistaa toiminnan laajentamisen tehokkaasti myös pienemmille markkina-alueille Suomessa.
 
"Meillä on ilo saada Markku mukaan yhä kasvavaan ja vahvistuvaan asiakashankintajoukkueseemme. Tervetuloa osaksi vahvaa kotimaista kasvutarinaa ja yhtä Suomen parhaista työpaikoista", sanoo Talenomin toimitusjohtaja Jussi Paaso.
 
Talenom Oyj on kasvuyhtiö, jossa uudet asiakkuudet syntyvät aktiivisella myyntityöllä. Franchisingtoimintamallin laajentuminen tukee näin yhtiön orgaanisen kasvun strategiaa. Franchisingketjun laajentamista uusille paikkakunnille tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa.
 
TALENOM OYJ
 
Lisätietoja:
Jussi Paaso
toimitusjohtaja, Talenom Oyj
044 066 6622
jussi.paaso@talenom.fi

Koko uutinen luettavissa täällä.

Franchise News 2.3.2018

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »