Alina-ketju yhtenäisti taloushallintonsa Starian avulla

Alina-ketju keskitti ketjun taloushallintopalvelut Starian palvelukeskukseen, jossa hoidetaan kaikkien Alinan ketjuyritysten kirjanpito- ja palkkapalvelut. 

Yhteistyölle asetettiin tavoitteeksi raportoinnin vertailukelpoisuuden parantaminen ja yhtenäisempi ketjukonsepti. Yhteistyön tavoitteena on myös jatkuvasti kehittää toimintaprosesseja ja automatisoida manuaalisia työvaiheita. Näin varmistetaan, että Alina saa nykyaikaista palvelua ja tukea liiketoimintansa kehittämiseen nyt ja jatkossa.

Palvelut tuotetaan täysin sähköisesti Netvisor-järjestelmällä, jonka avulla franchising-yrittäjät voivat hoitaa talouteen liittyviä asioita ajasta ja paikasta riippumatta. Netvisor on myös integroitu ketjun toiminnanohjausjärjestelmään, minkä vuoksi prosesseista saatiin tehokkaita ja toimivia.

ALINA HALUSI FRANCHISING-LIIKETOIMINTAAN ERIKOISTUNEEN KUMPPANIN

Alinan toimitusjohtaja Satu Jäntti kertoo, miksi ketju valitsi Starian kumppanikseen: ”Starian hyvä maine ja erikoistuminen mm. franchising-ketjujen taloushallintoon oli selkeä etu. Myös Netvisor-järjestelmä painoi valinnassa, sillä meillä on toiminnanohjausjärjestelmästämme valmiiksi rajapinnat Netvisoriin.”

Odotukset yhteistyöhön liittyen kohdistuivat erityisesti Starian vahvaan ammattitaitoon ja asiakaspalveluun. ”Stariasta saimme taloushallinnon kumppanin, joka osaltaan vahvistaa Alina-yrittäjille annettavaa tukea ja palvelua. Vuorovaikutus ja tekeminen on ollut hyvin mutkatonta ja selkeää. Myös halu palvella ja mennä asioissa eteenpäin on selkeä Starian etu”, Jäntti kertoo.

Katso lisätietoja videolta:


YHTEISTYÖLLÄ TUKEA JA ASIANTUNTEVAA PALVELUA KETJUYRITTÄJILLE

Starialle jokainen ketjuyrittäjä on tärkeä asiakas. Keskitetty tiimi mahdollistaa parhaan ymmärryksen Alinan liiketoiminnan tueksi.

Vuoden Alina-yrittäjäksi ja valtakunnalliseksi franchising-yrittäjäksi valittu Minna Partti kuvailee yhteistyötä: ”Minulla on ihana nimetty kirjanpitäjä ja asiat hoituvat todella hyvin. Mikäli kehitettäviä asioita on ollut, Starian päässä on reagoitu niihin aktiivisesti. Koen, että tässä yhteistyössä minulla ei ole mitään hätää.”

Oma nimetty yhteyshenkilö saa kiitoksia myös Sari Ruohoselta, joka toimii Alina-yrittäjänä pääkaupunkiseudulla. ”Tavoitettavuus on hyvää ja viesteihin sekä puheluihin vastataan nopeasti. Yrittäjänä tiedän, että asiat hoituvat ja yhteistyötä kehitetään koko ajan eteenpäin myös ketjutasolla. Arvostan erityisesti henkilökohtaista palvelua ja tavoitettavuutta”, Ruohonen kertoo.

Ota yhteyttä Stariaan ja varaa ilmainen talouspalveluiden konsultointi TÄSTÄ.

Franchise News 27.5.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »