Alina -ketjulla uusi yksikkö Lahteen

Kevi Akreyi on Lahden uusi Alina-yrittäjä. Akreyin Alina -yritys tarjoaa palveluita Lahdessa ja mm. kaupungin itä- ja kaakkoispuolella Nastolassa ja Orimattilassa huhtikuusta alkaen.

Lahtelainen Kevi Akreyi aloittaa Alina-yrittäjänä 1.4.2020. Akreyi on valmistunut lähihoitajaksi v. 2012 ja sairaanhoitajaksi kaksi vuotta sitten. Työkokemusta Akreyille on kertynyt ikääntyvien parissa niin vuodeosastoilla kuin palvelutaloissa. Hän on työskennellyt myös kehitysvammaisten kanssa.

Akreyi kertoo jo pitkään halunneen edetä hoiva-alalla ja lähtikin opiskelemaan sairaanhoitajaksi v. 2016 ja keikkaili opiskelun yhteydessä sairaaloissa, palvelutaloissa ja turvakodissa. Valmistuttuaan v. 2018 hän työskenteli Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä.

Vaikkei hoiva-alan yrittäjyydestä ei ole vielä kokemusta, on yrittäjyys on lahtelaiselle moniosaajanaiselle tuttua.  Akreyi on toiminut hiusalan yrittäjänä marraskuusta 2018 alkaen ja hänen parturi-kampaamo työllistää kolme hiusalan ammattilaista.

Akreyi luonnehtii itseään empaattiseksi, iloiseksi ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevaksi. Hänellä on jo paljon ideoita ja erilaisia suunnitelmia, joita aikoo toteuttaa Alina-yrittäjänä askel askeleelta. Akreyi odottaa jo huhtikuuta kertoen: ”Uskon, että Alina-yrittäjänä pääsen toteuttamaan työtä omalla tyylilläni – asiakaslähtöisesti ja asiakasta kunnioittaen. Yhteistyö asiakkaiden, omaisten kuin muiden Alina-yrittäjien kanssa on asia, jota odotan innolla.”

Alina -ketjulla on Lahdessa myös toinen yrittäjä, Tarja Karpov,  joka tarjoaa myös Alina-palveluita Lahden alueella.

Franchise News 27.2.2020

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »