Franchisingväki palaa taas yhteen – keväällä paljon kansainvälisiä franchisingtapahtumia

Koronapandemian aikana lähes kaikki koulutus-, messu- ja muut livetapahtumat laitettiin ns. tauolle ympäri maailmaa. Nyt tapahtumia taas käynnistellään uudelleen – myös franchisingsektorin suurimmat kansainväliset messutkin palaavat ns. normaaliin.
Franchisingsektorilla messuilla on ollut etenkin suurimmissa maissa merkittävä rooli mm. yrittäjärekrytoinnin kanavana. Esimerkiksi Iso-Britanniassa franchisingmessuja järjestetään eri puolilla maata lähes kuukausittain usean messujärjestäjän toimesta. Näiden kansallisten tapahtumien lisäksi eri puolilla maailmaa on vuosittain järjestetty suurempia, kansainvälisiä franchisingmessuja, jotka kokoavat yhteen alan väkeä eri maista.
”Euroopassa suurimmat ja kansainvälisimmät alan tapahtumat ovat perinteisesti olleet Pariisin, Madridin, Lontoon ja Milanon franchisingmessut. On ilo huomata, että pandemian jälkeen ne jälleen palaavat ja tarjoavat suomalaisillekin mahdollisuuden tutustua kansainväliseen franchisingmeininkiin hyvin helposti”, toteaa franchisingasíantuntija Henri Laakso FranConista. Hän on kiertänyt alan tapahtumia jo 30 vuotta. ”Aina niistä yleensä löytää jotain uutta. Uusia tuttavuuksia ja kontakteja ennen kaikkea – esimerkiksi kansainvälistyvälle suomalaiselle ketjulle messut ovat minusta ”must”-paikka käydä oppimassa, miten franchisingmahdollisuuksia markkinoidaan yrittäjille eri maissa ja millaisia kilpailijoita siellä on.”
Franchise News on koonnut kevään tärkeimmät kansainväliset franchisingtapahtumat yhteen ja ne löytyy tästä: https://www.franchisenews.fi/tapahtumat