• Facebook
  • x
  • Linkedin

Nuori Kotipizza-yrittäjä Pinja Paasimaa johtaa kolmea Kotipizzaa energisellä otteella

24-vuotiaan Pinja Paasimaan kolmas Kotipizza-ravintola avautui Tornioon 28.4.2023. Entuudestaan nuorella yrittäjällä on Kotipizza-ravintolat myös Kajaanissa ja Kuusamossa.

Ennen ryhtymistään Kotipizza-yrittäjäksi oli 21-vuotiaalle Pinja Paasimaalle ehtinyt nuoresta iästään huolimatta kertyä kokemusta Kotipizzassa työskentelystä jo usealta vuodelta. Muhokselta kotoisin oleva Paasimaa muutti 15-vuotiaana Ouluun. Opiskellessaan lukiossa 2. luokalla, hän alkoi opintojen ohella työskentelemään Oulun Kotipizzassa, ensin siivoojana ja sitten kassalla. Ylioppilaaksi Paasimaa valmistui joulukuussa 2017, jonka jälkeen hän jatkoi edelleen työskentelyä Kotipizzassa: ensin leipurin tehtävissä ja sitten työskennellen vuoropäällikkönä.

Paasimaa piti työstään ja hänellä riitti intoa sekä energiaa kehittää toimintaa. Niinpä hän mietti, miksei hän tee tekisi töitä itselleen ja ryhdy Kotipizza-yrittäjäksi. Vähitellen päätös Kotipizza-yrittäjyydestä vahvistui ja Kajaanista tarjoutui mahdollisuus lähteä Sirkunpolun Kotipizzan yrittäjäksi. Muutettuaan Oulusta Kajaaniin, Paasimaa aloitti Sirkunpolun Kotipizza-yrittäjänä heinäkuussa 2020.

Nälkä kasvaa usein syödessä ja niin kävi Paasimaankin kohdalla, hänen halutessaan kasvattaa Kotipizza-liiketoimintaa uudella Kotipizza-ravintolalla. Paasimaa aloittikin Kotipizza-yrittäjänä myös Kuusamon keskustan Kotipizzassa, Kikantiellä maaliskuussa 2022.


Pinja Paasimaa johtaa tarmokkaasti kolmea Kotipizzaa, joista yksi sijaitsee Kajaanissa, toinen Kuusamossa ja viimeisin Torniossa. (Kuvaaja: Tero Peltoniemi)


Paasimaa koki Kotipizza-yrittäjyyden niin vahvasti omana juttunaan, että vielä kahden Kotipizza-ravintolankin jälkeenkin Paasimaalla oli edelleen kirkas tavoite avata uusia ravintoloita mahdollisuuksien tullen. ”Uskon Kotipizzan toimivaan konseptiin ja hyvään brändiin. Kotipizza-yrittäjänä pääsen myös itse vaikuttamaan asioihin ja omalta osaltani kehittämään ketjua. Lisäksi Kotipizzassa yrittäjä ei ole koskaan yksin, vaan aina saa ketjulta tukea”, Paasimaa kertoo tyytyväisenä.

Määrätietoiselle ja kasvunhakuiselle yrittäjälle kolmas tilaisuus uudelle ravintolalle tuli, kun hän lähti Kotipizzan Tornioon yrittäjäksi 28.4.2023. ”Torniossa Kotipizza on otettu hyvin vastaan. Olemme myös ylittäneet myyntitavoitteemme, eli hyvältä vaikuttaa”, Paasimaa iloitsee.


Franchise News 30.5.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta