Laatutakuu täyttää 30 vuotta

Laatutakuu -ketju juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan siivouksen ja kiinteistöhuollon parissa. Vuosien aikana ympäröivät markkinat ja olosuhteet ovat muuttuneet vauhdilla ja Laatutakuu on muutoksen vauhdissa pysyäkseen kehittynyt aktiivisesti kaikilla toiminnan osa-alueillaan. Laatutakuu pyrkii myös tulevaisuudessa yrittäjälähtöiseen sekä asiakastyytyväisyyttä korostavaan liiketoiminnan kehittämiseen, yrittäjyyttä ja brändien arvostusta korostavilla markkinoilla.

Laatutakuu-ketjun alkuvuosien toiminta ja konsepti erosivat nykyisestä, sillä alun perin toiminnan keskiössä olivat jo valmiiden yrittäjien hallinnoimien siivous- ja kiinteistöhuoltoyritysten toiminnan tukeminen ja edistäminen. Jo tuolloin yhteistyössä oli voimaa ja tukipalvelut olivat toimivia. Laatutakuun liityttyä ISS-konserniin vuonna 1999, voitiin toimintaa alkaa jälleen kehittämään uudella voimalla. Muutos mahdollisti panostuksen uusien yrittäjien tukemiseen muun muassa siten, että uusille yrittäjille voitiin alkaa tarjota Laatutakuun toimesta jo valmiita asiakassuhteita ja -kohteita. Näin yrittäjäksi ryhtymisestä saatiin luotua entistä helpompi ja selkeämpi konsepti.

Nykyinen liiketoimintakonsepti on ollut käytössä vuodesta 2000 saakka. Kun ensimmäisten kuuden vuoden aikana ketjuun oli liittynyt noin 20 pientä ja keskisuurta siivous- ja kiinteistöhuoltoyritystä, on tuo lukema noussut nykypäivänä huomattavasti. Vuonna 2023 Laatutakuu-ketjuun kuuluu lähes 120 tehokasta ja motivoitunutta ammattilaista, jotka toimivat itsenäisinä Laatutakuu-yrittäjinä yli 50 paikkakunnalla.

Markkinoilla tapahtuneen yrittäjyyden arvostuksen sekä brändien merkityksen kasvu ovat osaltaan tukeneet Laatutakuu-ketjun kehittymistä ja menestystä. Kuitenkin tärkeimpinä tekijöinä Laatutakuun jo 30 vuotta kestäneen kasvun ja menestyksen takana ovat Laatutakuun toimitusjohtajan Henri Häyrisen mukaan ihmiset ja vahva konsepti. ”Kasvun ja menestyksen takana ovat luonnollisesti ihmiset, franchise-keskuksen väki sekä yrittäjät yhdessä. Meillä on ollut onni löytää parhaita ja osaavia ihmisiä tänne töihin ja yrittäjiksi, jotka tekevät työtään suurella sydämellä ja intohimolla. Tämä yhdistettynä alan parhaaseen konseptiin on avain menestykseen”, Häyrinen toteaa.

Jo alusta alkaen Laatutakuu-ketjussa on nähty useita menestystarinoita franchising-yritysten kasvaessa ja kannattavuuden parantuessa. ”Hienointa on ollut nähdä miten ketjuun lähtevät yrittäjät ovat menestyneet, miten he menestyvät taloudellisesti ja miten sen myötä heidän elämänlaatunsa kasvaa”, kertoo Häyrinen. Lisäksi hän mainitsee vuodesta toiseen tyytyväiset asiakkaat – motivoituneet ja ammattimaiset yrittäjät huolehtivat, että asiakastyytyväisyys pysyy vuodesta toiseen korkeana. Vuosien mittaan Laatutakuu onkin palkittu muun muassa vuoden franchising-ketjuna, Suomen parhaana franchising-ketjuna sekä Suomen parhaana siivousalan yrityksenä.

Myös tulevaisuudessa Laatutakuu pyrkii kehittymään voimakkaasti, moninkertaistamaan liikevaihtoaan sekä tarjoamaan kasvaville yrittäjävetoisille markkinoille toimivan ja menestystä tukevan konseptin. Myös esimerkiksi korona-aikana korostunut siivousalan arvostus ja merkitys, kuten myös tuolloin korostunut tarve uudistamiseen sekä innovaatioihin ovat Laatutakuun valttikortteja. Kaiken keskiössä myös tulevaisuudessa ovat osaavat yrittäjät sekä tyytyväiset asiakkaat.

Juhlavuotta tullaan juhlistamaan koko vuoden 2023 ajan. 30-vuotinen taival nostetaan esille muun muassa kaikissa Laatutakuun sosiaalisen median kanavissa sekä markkinointimateriaaleissa. Juhlavuoden tunnuksena toimii Laatutakuun logo, joka sai uuden ilmeen juhlavuoden kunniaksi. Vuosi tulee huipentumaan lokakuussa juhlistettavaan 30-vuotisgaalaan.

Franchise News 20.1.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »