McDonald's saa uuden toimitusjohtajan Suomessa

Suomen McDonald's saa uuden toimitusjohtajan, kun McDonald'sin talousjohtajana toiminut Olli Johansson aloittaa tehtävässä 1. joulukuuta. Nykyinen toimitusjohtaja Thomas Kelly jatkaa Ruotsin McDonald'sin toimitusjohtajana.
McDonald'sin tuleva toimitusjohtaja Olli Johansson aloitti McDonald'sin talousjohtajana kolme vuotta sitten. Tätä ennen hän työskenteli talousjohtajana Vaasan Sverige AB:ssa. Johansson on toiminut talouden ja yleisjohdon tehtävissä elintarvikealalla Suomessa ja ulkomailla yli 15 vuoden ajan mm. Vaasan Groupilla ja Keskolla.
-Olemme onnistuneet kuuntelemaan asiakkaitamme, ja heidän palautteensa näkyy erinomaisena vertailukelpoisen myynnin kasvuna. Kehitämme ravintoloitamme ja tuotevalikoimaamme antamalla asiakkaille lisää valinnanvaraa ja rentouttavia hetkiä arkeen. Lisäksi kasvamme uusien, entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin vastaavien ravintoloiden, sekä nykyisten ravintoloiden uudistusten myötä. Pikaruokamarkkina kehittyy ja aiomme jatkossakin olla tämän kehityksen edelläkävijä Suomessa-, sanoo Olli Johansson.