VMP Varamiespalvelun uudet alueet ja nimitykset

Alkanut vuosi tuo mukanaan uusia henkilöitä VMP Varamiespalvelun vahvuuteen. Samassa yhteydessä VMP Varamiespalvelun toiminta laajenee kahdelle, kokonaan uudelle paikkakunnalle. Kannuksen ja Ylivieskan toimipisteiden vetäjänä aloittaa Heikki Laitala, joka on ensimmäinen täysin ketjun ulkopuolinen yrittäjä sitten vuoden 2007.

44-vuotias Heikki Laitala on aiemmin toiminut erilaisissa henkilöstöhallinnon ja johdon tehtävissä ja tutustunut VMP:n toimintaan myös asiakkaan näkökulmasta. Viimeiset vuodet ennen yrittäjäksi siirtymistä Heikki vietti Pouttu Oy:ssä toimitusjohtajana. Kattava kokemus eri tehtävistä ja verenperintö yrittäjäsuvusta ovat antaneet Heikille näkemystä myös työelämän murrokseen:

- Olen seurannut työni puolesta henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalvelualan kehitystä mielenkiinnolla jo pidempään. Olen vierestä todistanut, miten paljon työmarkkinat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Uskon vahvasti, että kysyntä VMP:n palveluihin tulee kasvamaan sekä omalla tulevalla alueellani että koko toimialalla. Osaavan henkilöstön ja oikeiden ihmisten löytämiseen tarvitaan nykyään todella paljon enemmän työtä, kuin muutama vuosi sitten. Näyttää myös siltä, että lähivuosina ulkomaista työvoimaa tarvitaan myös toimipaikoillani merkittävästi aiempaa enemmän.

Tuoreita kasvoja toimipisteissämme

Kaksikielisessä Närpiössä tapahtui joulukuussa vahdinvaihto kun yrittäjyyttä lähtivät luotsaamaan Nina ja Mathias Lindberg. Nina tarttui tarjoukseen työskenneltyään VMP:n HR-tehtävissä kolme vuotta ja houkutteli aisaparikseen myös miehensä.


Uusilla yrittäjillä on nykyisen toimintasäteen lisäksi kasvutavoitteita myös muualle. - VMP Närpiön toiminta on tähän asti keskittynyt aika lailla Närpiön ja Korsnäsin välille, mutta meillä on mielessä kattaa koko toiminta-alueemme lähitulevaisuudessa."

Lue koko uutinen täältä.

Franchise News 2.2.2018

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta