Annemari Tainio Alina-yrittäjäksi Turkuun

Sairaanhoitaja Annemari Tainio aloittaa Alina-yrittäjänä Turussa 1.1.2019. Työkokemusta häneltä löytyy mm. kotihoidosta, sairaalasta, vanhainkodista ja palveluasumisesta.
-“ Olen työskennellyt ikääntyneiden parissa kohta 20 vuotta erilaisissa ympäristöissä, Annemari kertoo.
Vanhustyön vahva ammattilainen on juuri viimeistelemässä geronomin opintojaan. Varsinais-Suomen ja etenkin Turun Alina-palvelut tulevat vahvistumaan Annemarin ansiosta entisestään, sillä alueella on ennestään jo kaksi muuta yrittäjää.
-“ Odotukset yrittäjyydestä ovat korkeat! Toivon menestyväni yrittäjänä Alinan konseptin mukaisesti ja tulemme toimimaan yhteistyössä Turun alueen muiden Alina-yrittäjien kanssa. Kollegoiden tuki ja opastus ovat tärkeitä. Tahdon olla mukana kasvattamassa Alinan tunnettavuutta Turun alueella.
Annemarin toiminta-alueena on Turku ja sen lähiympäristö.
-“ Löydämme yhdessä pähkäilemällä kaikille asiakkaille varmasti jokaiselle omia tarpeitaan vastaavat palvelut.