Kotipizzan uusi markkinointipäällikkö

Kotipizza Group on nimittänyt Rainer Lindqvistin, 47, uudeksi markkinointipäällikökseen 10.9. alkaen.
Lindqvist siirtyi Kotipizzan palvelukseen ruotsalaisen Ehrenstråhle-
markkinointitoimiston strategiajohtajan tehtävistä. Sitä ennen hän toimi yli 10 vuoden ajan DDB Helsingin toimitusjohtajana.
Parin kymmenen vuoden ura toimistokentälle sai jäädä, kun eteen tuli mielenkiintoinen työpaikka pikaruokamaailmassa. Lindqvist kertoo kiinnittäneensä pidempään huomiota Kotipizzan tekemiseen.
Pitkän linjan yritys on toimitusjohtaja Tommi Tervasen kaudella luonut nahkansa uudestaan. Ketju tunnetaan nyt vastuullisuuteen, kuten ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvistä arvoistaan. Kotipizzan missiona on parantaa maailmaa pizza kerrallaan.
"Siinä on vahva perusajatus, joka johtaa tekemistä oikeaan suuntaan. Kotipizzasta on tullut moderni toimija ja yhteiskunnallinen keskustelija verrattain nopeasti. Se on tehnyt vaikutuksen. Mietin, että tämä voisi olla minulle hyvä paikka", Lindqvist sanoo.
Tunnettuus, tuote, ja palvelut ovat Kotipizzan kohdalla Lindqvistin mukaan jo hyvässä kunnossa. Haasteena on jatkaa kasvun tiellä. Markkinoinnin rooli on tässä keskeinen.
Lue koko uutinen M&M:sta.