Uusia nimityksiä Varamiespalvelussa

Syksyn aikana VMP Varamiespalvelussa tapahtuu muutamia henkilöstömuutoksia eri puolilla Suomea.
Yli 30:lle paikkakunnalle levittäytynyt Varamiespalvelu on tullut tutuksi myös pitkäaikaisista yrittäjistään, joista osa on toiminut paikkakunnallaan jo lähes 20 vuotta. Näin ollen koittaa myös eläköitymisen aika, kun Huittisten yrittäjä Pekka Pirttikoski siirtyy syksyn aikana pois työtehtävistä. Pekan suuriin saappaisiin astuu nuoresta iästään huolimatta HR-alan konkari Sonja Laine, joka on tuttu kasvo Forssan VMP:ltä.
Kuopion uusi yrittäjä
Seija Tolonen allekirjoitti yrittäjäsopimuksen Varamiespalvelun
toimitusjohtajan Jani Suomisen kanssa.
"Olen toiminut tässä bisneksessä yli 13 vuotta, joten minulla on paitsi vankka näkemys, myös suuri intohimo alaa kohtaan. Olen päässyt työskentelemään sekä yritys- että työntekijäasiakkaiden kanssa ja jatkossakin haluan taata asiakkailleni parhaan mahdollisen palvelun. Uskon, että henkilökuntani ja oman osaamiseni kautta pystymme auttamaan asiakkaitamme muuttuvissa henkilöstötarpeissa ja tarjoamaan hakijoillemme heidän tilanteeseen soveltuvia työpaikkoja. Odotan innolla, että pääsen käyttämään osaamistani ja verkostoja uudessa roolissani-, kertoo Sonja Laine, joka on valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan yrittäjän ominaisuudessa.
Kuopion VMP siirtyy joulukuusta alkaen Seija ja Ossi Tolosen hoiviin. Ossi on toiminut jo lähes 12 vuotta VMP Varamiespalvelun luotettavana ja kehityshakuisena yrittäjänä Joensuussa ja ottaa nyt johdettavakseen Seijan kanssa myös Kuopion toimialueen. Seijan tuliterästä yrittäjäpakista löytyvät jo opettajan ammatti, kauppatieteiden opiskelu ja VMP:n toiminnan tuntemus puolisonsa Ossin kautta.
Seija odottaa malttamattomana työkavereita ja uusia tehtäviään. -Johdettuani isoa yksikköä yli 10 vuotta, rohkaisin mieleni yrittäjyyteen. Savolainen taustani puoltaa jalansijaa juuri Kuopion alueella ja se luo vankan pohjan toiminnalle aiemman taustani ohella. Varsinaista suostuttelua ei myöskään vaadittu, koska koin hetken muutokseen kaikin puolin otolliseksi ja sain kannustusta myös perheeltä kotona. Uusi vaihe elämässäni ja tuoreet kasvot töissä ovat lämpimästi tervetulleita!-
Varamiespalvelun vt. toimitusjohtaja Jani Suominen on tyytyväinen molempien toimipisteiden uusiin voimavaroihin. -Sonjan vaihtelevat toimenkuvat vuosien aikana auttavat häntä varmasti uudessa asemassa erittäin hyvin ja hänellä on kaikki valmiudet jatkaa Huittisten ja Sastamalan suotuisaa kehitystä henkilöstöpalvelujen maailmassa. Olen myös ilahtunut Seijan mukaantulosta, sillä hänen monipuolinen ja ajantasainen osaamisensa turvaa entistä paremman palvelun asiakkaillemme, oli sitten kyse henkilöstövuokrauksesta, rekrytoinneista, itsensätyöllistämisestä tai kasvupalveluista.-

Sonja (keskellä) työskentelee Huittisten toimistolla Lotta Toivolan (vas.) ja Minna Wilpolan (oik.) kanssa.
Lue alkuperäinen uutinen kokonaisuudessaan täältä.