Uusi potentiaalinen franchisingketju Barot's avaa ravintolan Puuilon yhteyteen

Järvenpään Boogien Puuilon rakennukseen avautuu syyskuussa uusi ravintola.

Uudelle Järvenpään Boogien alueelle avautui maanantaina uusi Puuilon myymälä. Samaan rakennukseen avautuu myös kuun vaihteessa uusi pikaruokaravintola Barot's. Kyseessä on Puuilon perustajan Markku Tuomaalan ja aikoinaan Scanburgerin Suomen tuoneen Elias Sarajärven uusin projekti.
-”Olemme keskustelleet ideasta jo muutaman vuoden ja nyt oli sitten oikea hetki ravintolan avaamiseen, Tuomaala kertoo.

Barot's on uudenlainen konseptiravintola. Tuomaalan mukaan tarkoitus on tarjota franchising-yrityksille pienempiä pakettiratkaisuja.
-”Järvenpään Barot's on täydellinen kokonaisuus, joka toimii samalla koekeittiönä. Täällä kokeilemme ja maistelemme uusia tuotteita, jotta voimme tarjota muihin franchising-ravintoloihin valmiita reseptejä ja konsepteja, Tuomaala kertoo.

Tuomaala ja Saarijärvi ovat matkustaneet paljon ympäri maailmaa ja keränneet matkoiltaan ideoita ravintolan tuotteisiin. Barot'sin tuotepalettiin kuuluvat ainakin hampurilaiset, kebab-tuotteet, suomalaiset makkaraperunat ja amerikkalaiset dogit, joissa on perinteisen nakin sijaan erilaisia täytteitä.
-”Mausta emme tingi. Teemme premiumburgereita, mutta hintaluokaltamme olemme keskiluokkaa: emme halvimpia mutta emme kalleimpiakaan, Tuomaala kuvailee.

Barot'sista saa myös Suomalaisissa pikaruokaravintoloissa harvoin tavattuja ribsejä.
-”Lisäksi kaikki kastikkeet ja majoneesit tehdään omilla resepteillä. Uskon, että meidät tullaan tuntemaan varsinkin ranskanperunoistamme, jotka tehdään tietystä perunalajista, ja ne ovat pitkiä ja todella rapeita, Tuomaala kertoo.

Jälkiruokaa saa myös samasta ravintolasta, sillä Barot'siin avautuu myös donitsibaari. Suunnitelmissa on lisäksi tarjota ravintolassa perinteistä buffetaamiaista jossakin vaiheessa avaamisen jälkeen. Ravintolaan tehtiin myös ulkomyyntiluukku ja sen on tarkoitus olla myöhemmin auki ympäri vuorokauden.
-” Kunhan kokit ovat ehtineet sopeutua ja opetella kaikki tuotteet.

Barot'sin ulkokyltit alkavat olla paikoillaan, mutta sisätilan kalusteet ja laitteet ovat vielä matkalla. Ravintolassa on vielä tällä hetkellä rekrytointi käynnissä ja sinne etsitään muun muassa kokkeja. Markku Tuomaala aikoo keskittyä yrityksen pyörittämiseen ja franchising-myyntiin. Tarkoitus on tulevaisuudessa laajentua myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Alkuperäinen uutinen Keski-Uusimaassa 15.8.2018.

 

Franchise News 15.8.2018

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »