ALINA-KETJUN MINNA PARTTI NAPPASI FRANNY GAALASSA TUPLAPALKINNON: VUODEN FRANCHISINGYRITTÄJÄ JA SUUNNANNÄYTTÄJÄ

Perjantaina 29.3. Helsingissä pidetty Franny-gaala oli Alinalle oikea jättipotti. Vuoden Franchisingketju on Alina. Lisäksi Alinan yrittäjä Minna Partti Iisalmesta valittiin Vuoden Franchisingyrittäjäksi. Lisäksi Partti sai gaalassa myös Fennian ja Elon jakaman Vuoden Suunnannäyttäjä-palkinnon.


Alina-ketjun Minna Partti valittiin Vuoden Franchisingyrittäjäksi.

   

Lisäksi Partti sai gaalassa myös Fennian ja Elon jakaman Vuoden Suunnannäyttäjä-palkinnon.

     

Partti sanoo, että palkintojen olevan niin isoja tunnustuksia, että niitä ei oikein tahdo edes tajuta. ”Todella hieno juttu koko ketjulle sekä työntekijöille. Kunnia palkinnoista kuuluu meidän koko Alina-ketjulle ja minun työntekijöilleni. Enhän minä tätä yksin ole todellakaan tehnyt, vaan suuri kiitos kuuluu myös heille.”

Partin mukaan on mukavaa, että hoiva-alan yrittäjälle annetaan näin suuri tunnustus ja näin saadaan työlle myös näkyvyyttä. Partti toteaa, että vaikka yrittäjäelämä on välillä todella rankkaa ja epätoivon hetkiä iskee toisinaan, tällaisista osoituksista saadaan valtavasti uutta virtaa ja töitä jatketaan topakasti eteenpäin.

Minna Partti on toiminut Alina-yrittäjänä vuodesta 2015 lähtien ja laajentanut toimintaansa kannattavasti Iisalmen lisäksi Nilsiään, Kiuruvedelle ja eri puolille Pohjois-Savoa. Partti kertoo, että alussa kasvu oli maltillista, mutta nyt markkinaraot ovat auenneet ja mahdollistaneet suuren kasvun. Partin yritys Kertun Kotihoiva Oy kasvatti vuonna 2018 liikevaihtoaan peräti 65 prosenttia ja työllistää tällä hetkellä 15 henkilöä.

Laadukkaan palvelun ja positiivisen asenteen ja yrittäjähenkisyyden lisäksi Partti tunnetaan myös aktiivisena franchisingaatteen puolestapuhujana erilaisissa yhteistyöverkostoissa sekä sosiaalisessa mediassa.

 

Franchise News 9.4.2019

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »