Alina-ketju vahvistui Tampereen alueella - uutena yrittäjänä Sari Lantto

Alina -ketjussa uutena yrittäjänä on aloittanut Sari Lantto huhtikuun alussa.

Sari Lantto toimii uutena Alina -yrittäjänä Tampereella ja sekä ympäristökunnissa Kangasalla, Lempäälässä, Pirkkalassa, Nokialla ja Ylöjärvellä. Hän tarjoaa kotityöpalveluita, hoivapalveluita, kotisairaanhoitoa sekä lapsiperheiden kotipalveluita.

Lanton koulutustausta on moninainen. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1985 ja hotellin vastaanottovirkailijaksi sekä datanomiksi hän valmistui vuosina 1986 ja 1992. Sairaanhoitajaksi Lantto valmistui vuonna 2018.

Lantto on ehtinyt monipuolisen koulutustaustansa lisäksi työskentelemään myös monenlaisissa töissä. Kokemusta on kertynyt erilaisista asiakaspalvelutöistä, mutta laajin työkokemus löytyy IT-alalta sekä sairaanhoitajan töistä terveyskeskuksen vuodeosastoilta, arviointi- ja kuntoutusosastolta, palveluasumisesta, kotihoidosta sekä tehostetusta palveluasumisesta Tampereella sekä lähialueilla.

”Vankka kokemukseni alalta ja selkeät prosessit yrittäjyyteen rekrytointivaiheessa herättivät kiinnostukseni. Energiset ja mukaansatempaavat naiset, toimitusjohtaja Satu Jäntti sekä rekrytointipäällikkö Terhi Castrén, vakuuttivat toiminnallaan painottaen palveluiden laatua sekä tukea yrittäjälle. Näistä asioista vakuutuin ja halusin olla yksi Alina-yrittäjistä.”, Lantto kertoo.

Lantto odottaa yrittäjyydeltä muun muassa vapautta, vastuuta, haasteita, itsensä kehittämistä ja kasvamista. Seuraavina yritysvuosina hänen tähtäimessään on kasvattaa yritystä hallitusti ja tehdä yrityksestä ja sen tarjoamista palveluista sellaisia, että sekä itsellä että kollegoilla on kivaa tulla töihin.

Franchise News 14.4.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »