Alina -ketjun Länsi- ja Keski-Suomen kenttäpäällikkönä aloitti Tuomas Nieminen

Alina -ketjussa aloitti 1.4.2022 uutena Länsi- ja Keski-Suomen kenttäpäällikkönä Tuomas Nieminen.

Alinan Länsi- ja Keski-Suomen yrittäjien kenttäpäälliköksi valittiin terveydenhoitaja, sairaanhoitaja Tuomas Nieminen. Hän on lisäksi opiskellut johtamista sekä hyvinvointiteknologian ylemmän AMK-tutkinnon.

Nieminen on työskennellyt erilaisissa hoitoalan tehtävissä jo pitkään. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli pitkäaikaishoidossa sekä julkisella, että yksityisellä puolella, josta hän siirtyi työskentelemään kotiin vietävien palveluiden pariin. Vastaavan sairaanhoitajan tehtävistä Nieminen yleni esimiestehtävien kautta aluepäälliköksi, jolloin hänen vastuullaan oli useita yksiköitä Länsi- ja Itä-Suomessa. Viimeisimmän vuoden ajan Nieminen on toiminut rekrytoinnin parissa ja pyrkinyt löytämään parhaat osaajat töihin.

Vapaa-ajallaan Nieminen mielellään liikkuu luonnossa perheensä kanssa sekä mökkeilee.

Niemiselle tärkein motivaattori työssä on ollut muiden ihmisten auttaminen, tähtitarinoiden luominen sekä urakehityksen mahdollistaminen. Hoiva-alalla työskentelyssä parasta on elää ihmisten iloissa ja suruissa mukana - molemmat niistä kuuluvat tiivisti elämään. Nieminen odottaa jo innolla kohtaamisia yrittäjien kanssa ja sitä, että pääsee osaksi huikeaa Alina -joukkuetta.

Franchise News 21.4.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »