Alina-ketjussa aloitti uutena yrittäjänä Sirpa Nurmi Lapinlahdella

Sirpa Nurmi aloitti Alina-ketjun yrittäjänä Lapinlahdella joulukuun alussa. 

Sirpa Nurmi tarjoaa hoivapalveluita, kotityöpalveluita, kotisairaanhoitoa sekä lapsiperheiden kotipalveluita Lapinlahden, Nilsiän ja Iisalmen alueella.

Alina on Nurmelle tuttu jo entuudestaan, sillä hän on työskennellyt Alinalla reilun vuoden. ”Alinaan olen tutustunut ollessani vastaavana sairaanhoitajana toisessa Alina-yrityksessä. Sain huomata, että kentän tuki on vahva, aina saa apua ja tukea, jos jokin mietityttää. Alinan arvot ovat myös minulle henkilökohtaisesti tärkeitä”, Nurmi kertoo.

Ennen työskentelyään Alinassa Nurmi oli Lapinlahden kunnan kotihoidossa tiimivastaavana sairaanhoitajana reilut 12 vuotta. Sitä ennen Nurmi on työskennellyt kuutisen vuotta palvelutaloissa niin yksityisellä että kuntasektorilla. Sairaanhoitajaksi Nurmi valmistui vuonna 2001, aikaisemmalta koulutukseltaan hän on kodinhoitaja. Työn ohella mukaan on tarttunut myös muistihoitajan tutkinto. Nurmi on toiminut erilaisissa järjestöissä aktiivijäsenenä parisen kymmentä vuotta. 

Uusi yrittäjä odottaa yrittäjyydeltä tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, omaisten sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Nurmi odottaa myös Alinan mukaista yhteisöllisyyttä ja kollegiaalisuutta kollegojen kanssa. Hänen tavoitteenaan on tehdä työstä oman näköistä ja yksilöllistä, yhdessä asiakkaan kanssa keskustellen ja suunnitellen.

Yrittäjyys saa Nurmen tarkastelemaan asioita eri näkövinkkelistä. Hän haluaa olla esimiehenä kannustava, motivoiva ja innostava, ja että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa työnkuvaansa ja työn sisältöön. Haasteita varmasti riittää, mutta Nurmen yrittäjätaipaletta tukee vahva usko itseen, tiimiin sekä kentän tukeen.

Franchise News 28.12.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »