Kirkkonummi sai vihdoin oman Rollsin

Kirkkonummen Teboil sai oman Rollsin, kun yrittäjä Tero Mäläskä avasi huoltamon yhteyteen Rollsin marraskuun lopulla.

Kirkkonummen Teboil oli edellisen yrittäjän lopetettua suljettuna yli vuoden, mutta Tero Mäläskän ottaessa viime kesänä ohjat, oli selvää, että Rolls tulisi osaksi huoltoaseman palvelutarjontaa.

"Pyöritin aikoinaan Pieksämäellä Rollsia, joten se oli minulle tuttu konsepti. Halusin ehdottomasti tuoda sen myös tänne, koska näen, että Rollsin tarjonta erottuu edukseen. Hampurilaisateriat ovat oikeasti reilun kokoisia ja täyttäviä" , Mäläskä kertoo. 

Uutta ravintolaa varten keittiötilat piti uudistaa kokonaan, mutta uudehko 90-paikkainen ravintolasali sai säilyä ennallaan." Myös asiakkaat kyllä odottivat kovasti avausta ja pikkuhiljaa kauppa on lähtenyt pyörimään. Uskon, että kotimaiselle ja reilulle vaihtoehdolle on paikkansa tässäkin kaupungissa", Mäläskä arvioi.

Valikoiman suosikiksi on Kirkkonummellakin noussut Mama-ateria, mutta myös Kingi on ollut huoltoasemalla ruokailevien mieleen. 

Toistakin Teboil asemaa pyörittävällä yrittäjällä on Kirkkonummella apunaan viisi työntekijää, mutta aina välillä myös kokin koulutuksen saanut Mäläskä hyppää keittiön puolelle. "Rolls oli minulle jo ennestään tuttu, joten osasin asiat jo ennestään melko hyvin. Onneksi Rollsista käytiin kuitenkin myös kouluttamassa nykyisen tuotevalikoiman tuotteet", Mäläskä kertoo. 

Vaikka toiminta onkin lähtenyt käyntiin melko rauhallisesti, näkee Mäläskä uuden ravintolan tulevaisuuden valoisana todeten: "Nyt olemme vasta alussa, mutta luottavaisin mielin odotan tulevaisuutta."

Franchise News 28.12.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »