Laatutakuu juhlisti 30-vuotista taivaltaan

Laatutakuu -ketjun perinteistä palkintogaalaa vietettiin tänä vuonna Villa Haikossa Porvoossa 7.10.2023. Illan aikana riitti aihetta juhlaan, kun Gaalassa juhlittiin sekä 30-vuotiasta Laatutakuuta kuin sen menestyneitä yrittäjiäkin. Vuoden Laatutakuu-yrittäjän palkinnon sai Olga Iumina. Henri Häyrinen on johtanut Laatutakuuta menestyksekkäästi 30 vuoden ajan.

Laatutakuun toimitusjohtaja Henri Häyrinen perusti Laatutakuun pahimpaan lama-aikaan vuonna 1992. Häyrisen ystävät suhtautuivat tuolloin yrityksen perustamisajatukseen hieman epäluuloisesti ja varoitellen, olihan franchising-liiketoimintamalli Suomessa tuolloin vielä varsin tuntematon. Varoitteluista huolimatta Häyrinen kuitenkin luotti näkemykseensä – ja se kannatti.

Nykyään Laatutakuu-ketjuun kuuluu jo noin 120 itsenäistä yrittäjää, jotka työllistävät hyvän joukon siivous- ja kiinteistöalan ammattilaisia. Matkan varrella Laatutakuu on valittu kahdesti Vuoden franchisingketjuksi ja kerran Vuoden puhtausalan yritykseksi. Erityisen lujaa työtä on tehty viime vuosina koronan hankaloittaessa markkinaa merkittävästi.

”Korkealaatuinen palvelu tarkoittaa minulle sitä, että kun teen työni niin hyvin, että olen lopputulokseen itse tyytyväinen, laatu varmasti miellyttää asiakastanikin”, summaa Laatutakuu-yrittäjä Daniel Osuagwu Kuopiosta.

Häyrisen mukaan Laatutakuun menestys pohjautuu yrityksen arvoihin; rehellisyyteen, vastuuseen, laatuun ja yrittäjyyteen. Rehellisyys tarkoittaa sovitusta kiinnipitämistä ja avointa keskustelua, kun taas vastuu koskettaa niin asiakkaita kuin ympäristöäkin. Ympäristöstä huolehtimisen näkökulmasta merkityksellisiä ovat esimerkiksi pesuaineiden valinnat.

Häyrinen lanseerasi gaalassa puheessaan myös yrityksen viidennen arvon: yhtenäisyyden. Sitä kertoi gaalassa lisää Itä- ja Pohjois-Suomen aluepäällikkö Kirsi Viitaniemi. ”Yhtenäisyys tarkoittaa, että työmme ei ole yksin yrittämistä vaan yhdessä yrittämistä. Laatutakuulla minut otettiin heti lämpimästi vastaan. Avoimuus ja rehellisyys loivat turvaa, jonka myötä uskalsin lähteä yrittäjäksi. Vuosien varrella on tuntunut hyvältä tavata muita yrittäjiä ja saada tukea, kun omat tiedot ja taidot ovat loppuneet kesken. Tarjolla on aina hyviä koulutuksia ja yhteydenpito onnistuu myös kiireisessä arjessa”, kuvaili Viitaniemi tuntemuksiaan. Aluepäälliköksi siirryttyään Viitaniemi kokee tehtäväkseen vahvistaa yrittäjien välisiä suhteita ja taata kaikille samanarvoiset mahdollisuudet menestyä ja saada ketjulta tukea.

Laatutakuu Gaalan juontajana toimi näyttelijä Ernest Lawson, joka jututti lavalla Laatutakuun yhteistyökumppanien Starian, Pamarkin, Hakon, Torkin, Diverseyn ja Boltin edustajia.

Palkintoja menestyneille yrittäjille Gaalassa jaettiin myös runsaasti palkintoja. Kiitoksena pitkästä, 21-vuotisesta yrittäjyydestään palkittiin nyt eläkkeelle siirtynyt Elvi Mankinen, joka tunnettiin yrittäjänä ensiluokkaisesta asiakaspalvelustaan ja -siivousjäljestään, sekä kannustavasta otteestaan johtajana.

Vuoden yrittäjänä palkittiin Olga Iumina Vantaan Reipas-moppi yrityksestä. 1000 euron matkalahjakortilla palkittu Olga on työskennellyt Laatutakuu-yrittäjänä yhdeksän vuotta ja hän työllistää tällä hetkellä kolme henkeä. ”Olgalla hallussa ovat niin konsepti kuin talouskin. Yrittäjänä hän on aktiivinen ja kannustava, ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden kanssa”, kuuluivat perustelut.

Laatutakuu-gaalan palkitut

Vuoden yrittäjä 2023
Olga Iumina, Reipas Moppi Oy

Vuoden tulokas 2023
Kai Heiskanen, Frankin Siivous

Vuoden konkari 2023
Päivi Leino, PaMiJo Oy

Paras konseptin hyödyntäjä 2023
Kaarle Salmela, KS Siivouspalvelut
Kimmo Halonen, Kiinteistöhuolto M Korhonen Oy
Ilkka Huisman, Tmi TehoMe

Ketjun korkein asiakastyytyväisyys (siivous) 2023
Carita & Karem Eladly Ali, Amina-Siivouspalvelut

Ketjun korkein asiakastyytyväisyys (kiinteistöhuolto) 2023
Kimmo Halonen, Kiinteistöhuolto M Korhonen Oy

Suurin suhteellinen liikevaihdon kasvu (siivous) 2023
Leonard Terakaj, LT toimitilapalvelut

Suurin suhteellinen liikevaihdon kasvu (kiinteistöhuolto) 2023
Juri Pekkola, Tuomo Puharinen, Noste Kiinteistöpalvelut Oy

Suurin euromääräinen liikevaihdon kasvu (siivous) 2023
Edmond Basha, Alpha Pro Finland Oy

Suurin euromääräinen liikevaihdon kasvu (kiinteistöhuolto) 2023
Tomi Nummisto, Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy

Paras ylläpitoyrittäjä
Maria Lappalainen, Siivouspalvelut Maria Lappalainen

Erityismaininnat
Carita Eladly Ali, Amina-Siivouspalvelut
Maria Lappalainen, Siivouspalvelut Maria Lappalainen
Elvi Mankinen, Siivousliike Eeman Oy

5 vuotta toimineet yrittäjät
Battaivan Batsukh, B.Servis
Augustus Enwena, SIIVOTEK
Salme Kokk, Salme Hoitaa
Liisa Mild, Mild Siivouspalvelu
Edmond Basha, Alpha Pro Finland Oy
Bella Ozdoyeva, Finska Siivouspalvelut
Veronika Reinol, Nooni Siivous
Valbona Behrami, Siivouspalvelut KLEA MB

10 vuotta toimineet yrittäjät
Jan Latif, Jan Laatusiivous Oy
Maria Cherkasova, Vimars Oy
Jimi Metaliaj, Finnlaatu Tmi
Mourad Aouinet, Donies Siivouspalvelut Oy
Kwakye Oppong, Kop Palvelut
Dau Huynh, SVS Siivouspalvelut

20 vuotta toimineet yrittäjät
Pirjo Heinonen, Puhdistuspalvelu Nopsa
Fika Piric, Tmi Fika Piric
Natalja Luostarinen, Tmi Natalja Heinonen
Orvokki Orti, Tmi Orvokki Orti
Erkki Kinnunen, Tmi Kiilto-Kiitäjät