LadyLine laajenee Kuopioon – uuden kuntokeskuksen yrittäjänä Kati Tiihonen

12.8.2026

Naisten liikuntaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä LadyLine-ketju jatkaa kasvuaan. Elokuussa 2026 Kuopioon avautuva lähes 850-neliöinen keskus on esimerkki franchising-mallista, jossa paikallisen yrittäjän osaaminen yhdistyy tunnettuun brändiin, ja ketjun tarjoamaan käytännön tukeen.

LadyLine Kuopion yrittäjänä aloittaa Kati Tiihonen, jolla on vahva tausta sekä hyvinvointialalta että yrittäjyydestä. Tiihonen on työskennellyt lähes 20 vuoden ajan liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Viimeiset noin kymmenen vuotta hän on toiminut yrittäjänä finanssialalla ja kerryttänyt kokemusta asiakastyöstä, myynnistä sekä tavoitteellisesta liiketoiminnan kehittämisestä.

LadyLine-yrittäjyys tuo Tiihosen takaisin hyvinvointialalle, mutta tällä kertaa oman keskuksen vetäjäksi. Aiempi toimialakokemus antaa hyvän pohjan asiakaslähtöisen palvelun rakentamiselle, kun taas vuodet yrittäjänä ovat vahvistaneet kaupallista osaamista. Yhdistelmä sopii hyvin franchising-yrittäjyyteen, jossa menestyminen edellyttää sekä paikallista aktiivisuutta että kykyä hyödyntää yhteistä konseptia.

Ketjun tuki vähentää perustamisvaiheen epävarmuutta

Uuden kuntokeskuksen avaaminen on mittava hanke, jossa yrittäjän ratkaistavaksi tulevat muun muassa toimitila, rahoitus, laitehankinnat, ohjelmistot, kulunvalvonta, remontti, henkilöstö ja ennakkomarkkinointi. LadyLine tukee yrittäjää jo ennen liiketoiminnan käynnistymistä: ketju auttaa paikallisen kysynnän ja kilpailutilanteen selvittämisessä, sopivan toimitilan etsimisessä, sopimusneuvotteluissa, tilan suunnittelussa ja remontoinnissa sekä muissa käytännön järjestelyissä.

Franchising-yrittäjyydessä yhteiset toimintamallit tuovat tekemiseen raamit, mutta paikallinen yrittäjä vastaa oman keskuksensa arjesta, henkilöstöstä, asiakaskokemuksesta ja liiketoiminnasta. LadyLinen mallissa tavoitteena on yhdistää ketjun tarjoamat työkalut yrittäjän omaan näkemykseen ja paikallisen markkinan tuntemukseen.

Palvelukokonaisuus vastaa hyvinvointimarkkinan muutokseen

Kuopion keskus sijoittuu Leväsentielle vilkkaalle kaupalliselle alueelle. Lähes 850 neliömetrin tiloihin rakennetaan perinteistä kuntosalia laajempi hyvinvointikokonaisuus, johon kuuluvat kuntosali, ryhmäliikunta, lämpöjooga, valmennuspalvelut, infrapunasauna palautumishuone. Virtuaalistudio- ja onlinetreenit puolestaan laajentavat ryhmäliikuntatarjontaa ilman, että jokainen tunti vaatii paikalla olevaa ohjaajaa. Monipuolinen palvelurakenne tukee ketjun tavoitetta erottua kilpaillulla kuntokeskusmarkkinalla.

Kuopion avaus osoittaa, kuinka franchising voi tarjota kokeneellekin yrittäjälle uuden väylän vaihtaa toimialaa tai palata aiemman osaamisensa pariin. Yrittäjä tuo liiketoimintaan oman kokemuksensa, persoonansa ja paikalliset verkostonsa. Ketju puolestaan tarjoaa brändin, konseptin, koulutuksen ja jatkuvan tuen.