Mika Rajamäki yrittäjäksi McDonald’sin uuteen ravintolaan Seinäjoen Päivölässä

Seinäjoki saa toisen McDonald’s-ravintolansa loppuvuodesta 2021, ja sen yrittäjänä aloittaa Mika Rajamäki. Rajamäki toimii jo yrittäjänä myös Seinäjoen toisessa McDonald’s-ravintolassa.

Seinäjoen ensimmäinen McDonald’s avattiin jo 25 vuotta sitten, ja sen yrittäjänä vuonna 2014 aloittanut Mika Rajamäki ottaa nyt johtaakseen myös kaupunkiin avattavan toisen Mäkkärin. Kyseessä on Rajamäen viides ravintola, sillä hän toimii yrittäjänä myös Vaasaan juuri avatussa uudessa ravintolassa sekä Kokkolan ja Pietarsaaren McDonald’s-ravintoloissa.

”On upeaa saada olla yrittäjänä mukana kehittämässä Seinäjoen ja koko Etelä-Pohjanmaan aluetta yhä vahvemmin. Ravintolamme vahvistaa omalta osaltaan jo nyt erinomaista Päivölän palvelukokonaisuutta. Uusi ravintola mahdollistaa myös lähellä sijaitsevien Hyllykallion, Tanelinrannan ja Karhuvuoren noin 9 000 asukkaan palvelemisen entistä paremmin, ja saamme nyt ulotettua nyt myös suositun McDelivery-kotiinkuljetuspalvelumme näillekin alueille”, Rajamäki sanoo.

Päivölän McDonald’s tuo alueelle noin 80 uutta työpaikkaa.

”Tarjolla on paikkoja sekä esimiehille että ravintolatyöntekijöille. Monet tehtävistämme sopivat työaikojen joustavuuden vuoksi erityisen hyvin esimerkiksi opiskelijoille, ja hakemuksia voi lähettää vaikka heti”, Rajamäki kertoo.

Uusi ravintola, jonka rakennustyöt on jo aloitettu, sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta valtatie 18:n vieressä osoitteessa Väinämöinen 2. Ympäri vuorokauden toimivaan ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista.

Suomen McDonald’sin toimitusjohtajan Olli Johanssonin mukaan McDonald’sin strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti myös muualla Suomessa.

”Olemme jo kertoneet avaavamme tänä vuonna uudet ravintolat myös Turkuun ja Nokialle. Olimme viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin hampurilaisketju, ja menestyksemme rakentuu vahvalle yhteistyölle paikallisten yrittäjien kanssa. Olen iloinen, että voimme avata nyt Seinäjoen Päivöläänkin uuden yrittäjävetoisen ravintolan yhdessä Mika Rajamäen kanssa”, Johansson sanoo.

Franchise News 30.9.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »