Vimpeliin avautui uusi Rolls -ravintola. Yrittäjänä toimii Elina Pyhälahti.
Alle 3000 asukkaan Vimpelissä löytyi jo ennestään sekä pizzeria että grilli-pizzeria, mutta uudella yrittäjällä Elina Pyhälahdella oli pitkäaikainen haave tuoda synnyinpaikkakunnalleen ravintola, jossa nuorisokin viihtyisi. Muissa päivätöissä viihtyvä yrittäjä löysi ravintolalleen loistosijainnin aivan Vimpelin ydinkeskustasta ja maaliskuussa Vimpelin Rolls avasi vihdoin ovensa. Kotimainen, uusi hampurilaisravintola on otettu Vimpelissä lämpimästi vastaan.
”Kyllä Rolls on lyönyt läpi, etenkin nuorison keskuudessa”, Pyhälahti toteaa tyytyväisenä.
Myös vanhemmat pariskunnat ovat löytäneet paikan ja heiltä kuulee kehuja erityisesti ruuan laatuun liittyen.
”Pihviä kehutaan ja silloin minä pääsen esittelemään avainlippu-merkkiämme. Saamme olla ylpeitä tuotteiden kotimaisuudesta”, yrittäjä kertoo.
Noin 40 asiakaspaikkaisessa ravintolassa toimii myös kahvinurkkaus, jossa tarjoillaan alajärveläisen Kultahehkun tuotteita. Kesäksi Rolls saa oman terassin. Pyhälahti on ollut vaikuttunut Roll -ketjulta saadusta tuesta ja siitä, kuinka helposti perehdytysprosessi on sujunut.
”Perehdytys oli todella intensiivinen ja avajaisissa saatiin tehdä oikein kunnolla hommia. Tukea saa kyllä ympäri vuorokauden ja myös Rollsin päästä ollaan jatkuvasti yhteydessä ja kysytään kuulumisia. Kaikki materiaalit ja markkinointi on mietitty siellä päässä valmiiksi, joten minun ei tarvitse stressata. Hyvin sujunut avaus on osoittanut yrittäjälle sen, että haaveisiin kannattaa tarttua: Rolls on tullut Vimpeliin jäädäkseen.”