Talosema -ketjulla uusi toimipiste Kajaanissa – yrittäjänä Matti Kangas

Taloasema -ketju avasi helmikuussa uuden toimipisteen Kajaaniin, jossa yrittäjänä toimii Matti Kangas.

1.2.2021 avautuneen Taloasema -ketjun Kajaanin toimipisteen yrittäjällä Matti Kankaalla on monipuolinen kokemus kiinteistöalalta, projektijohtamisesta ja työnjohdosta. 

Kankaalla on lisäksi vahvaa osaamista esimiestyöstä ja suurienkin projektien läpiviennistä. Vuosien varrella kertynyt kokemus antaa hyvät valmiudet Taloasema-yrittäjänä toimimiseen ja siinä tarvittaviin koordinointiin sekä laajojen kokonaisuuksien hallintaan, aikatauluttamiseen sekä budjetointiin.

Kangas tietää hyvän isännöinnin lähtevän asiakkaan tarpeiden kuuntelusta ja rohkeudesta ajatella ja ajaa asiakkaan etua. ”Hyvässä asiakassuhteessa hoidetaan asioita pitkäjänteisesti eteenpäin yhdessä asiakkaan kanssa. Sillä on merkitystä, että oikeat asiat hoidetaan kunnolla oikeaan aikaan. Haluankin aktiivisesti ja rohkeasti kehittää asiakasyhtiöitäni ja tuoda teknisen osaamiseni asiakkaideni hyväksi.”, Kangas toteaa.

Kangas kertoo työn laadun syntyvän monipuolisesta ammattitaidosta, laajasta ammattilaisten verkostosta ja vahvasta kilpailutusosaamisesta. Lisäksi hän korostaa toiminnan avoimuuden tärkeyttä. ”Kerromme vaihtoehdoista, työnteon vaiheista ja kustannuksista selkeästi tapaamisissa ja asiakkaiden on mahdollista seurata reaaliajassa muun muassa kirjanpitoa.”, Kangas selventää.

Taloaseman ketjupäällikkö Mira-Monica Melin on tyytyväinen, että Taloasema sai upean vahvistuksen Kainuuseen ja vielä näin poikkeusaikana. ”Olemme koronavuoden aikana huomanneet, että poikkeusaikana yrittäjäksi lähtemisen kynnys on vielä normaaliakin korkeammalla. Matti uskalsi kuitenkin tehdä päätöksen yrittäjäksi lähtemisestä ja onkin asiakashankinnassaan jo hyvässä vauhdissa. Isännöintiala on suhdenneriippumaton ja siinä mielessä turvallinen yrittäjälle.”, Melin toteaa.

Franchise News 16.3.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »