Talousverkko kasvaa Helsingissä

Tilipalvelu Sillantaka liittyi osaksi Talousverkkoa 1.4.2022. Yrittäjänä toimii Taneli Sillantaka.

Tilipalvelu Sillantakan yrittäjä Taneli Sillantaka tuo Talousverkkoon osaamista erityisesti apteekkialan kirjanpidosta. Aputoiminimi Pharma Accounting tarjoaa kirjanpitopalveluita apteekeille ympäri Suomen.

Sillantakan tavoitteena on ollut liiketoiminnan kasvattaminen, ja hän on etsinyt siihen strategista kumppania kasvun tueksi. Erityisesti näistä lähtökohdista käsin Talousverkko tuntui parhaalta valinnalta yhteistyökumppaniksi.

”Talousverkon yrittäjävetoinen toimintamalli sopii meille ja tukee tavoitteitamme. Yhdessä Talousverkon kanssa meillä on mahdollisuus palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja monipuolisemmin”, Sillantaka kertoo.

Myös Talousverkon ketjupäällikkö Jukka Räty odottaa innolla käynnistyvää yhteistyötä.

”On hienoa saada Tanelin kaltainen nuori ja innokas yrittäjä mukaan Talousverkkoon. Odotamme erityisesti, että pääsemme tukemaan Tanelia toiminnan kasvattamisessa ja apteekkialan palvelemisessa aiempaa laajemmin”, Räty kertoo.

Yhteistyön ensiaskeleet Talousverkon ja Tilipalvelu Sillantakan välillä ovat vaikuttaneet lupaavilta.

”Ensimmäisestä tapaamisesta alkaen Tanelin kanssa yhteistyön tekeminen ollut erittäin helppoa
ja suoraviivaista. Tämä on hyvä lähtökohta pitkäaikaiselle ja tuloksekkaalle yhteistyölle”, Räty summaa.