Vuoden 2026 Taloasema-yrittäjä on Mika Liedes

5.2.2026

 

Taloasema palkitsi Vuoden yrittäjä 2026 -palkinnolla Mika Liedeksen perjantaina 30.1.2026. Liedeksen  Taloasema-yritys toimii Lahdessa, Vääksyssä ja Heinolassa.

Taloasemalle on tärkeää osoittaa arvostusta ketjun yrittäjille palkitsemalla heitä vuosittain. Perjantaina jaettu tunnustus on kuudestoista Vuoden yrittäjä -palkinto.

Taloaseman Vuoden yrittäjä -kriteerit ovat Taloasema-fiiliksen näkyminen arjessa, Taloasema-konseptin mukainen toiminta, asiakastyytyväisyys sekä yrityksen taloudellinen kasvu ja tasapaino.

− Mika Liedes on osoittanut poikkeuksellisen vahvaa sitoutumista Taloaseman tapaan toimia. Hän on toiminut ennakkoluulottomasti ja rohkeasti tehden esimerkillisiä liiketoimintaratkaisuja ja heittäytymällä hyvällä asenteella mukaan uusiin asioihin. Hän on rakentanut rohkeasti ja määrätietoisesti kasvavaa, laadukasta isännöintiliiketoimintaa.  Liikevaihto on kasvanut huimasti jokaisena liiketoimintavuonna ja yrittäjä on pitänyt esimerkillisesti huolta myös kannattavuudesta, listaa valintaperusteita Taloasema Oy:n toimitusjohtaja Mira-Monica Anttila.

− Nyt valittu yrittäjä pitää vahvasti huolta henkilöstöstään ja asiakkaistaan sekä on tuonut arjessa esiin aitoa Taloasema-fiilistä: positiivisuutta, paikallisuutta, rohkeutta, suoraselkäisyyttä ja edelläkävijyyttä. Hän on luotettava, asiantunteva, utelias oppimaan uutta ja vastuuntuntoinen. Hänen asiakastyytyväisyytensä on huippuluokkaa sekä ketjutasolla että koko isännöintialalla, lisää Taloasema Oy:n kehitysjohtaja Nina Gromoff.

− Mika Liedes on ihminen, joka kaikella tekemisellään ja olemisellaan edustaa enemmän kuin erinomaisesti sekä Taloasemaa, isännöintialaa että koko franchisingyrittäjyyttä, jatkaa Anttila.