EEZY-YRITTÄJÄ HEIKKI LAITALA: ”YRITTÄJYYS PALKITSEE”

Maaliskuussa 2020 koronaviruspandemia yllätti koko ihmiskunnan ja tilanne etenkin monen yrittäjän kannalta näytti harmaalta. Jokainen meistä on lukenut lukuisia artikkeleita yritysten ahdingosta näinä poikkeusaikoina, mutta kolikon kääntöpuolelta voi löytää myös onnistujia. Yksi näistä onnistujista on 47-vuotias Eezy-yrittäjä Heikki Laitala, jolla on toimipisteet Kokkolassa, Kannuksessa, Ylivieskassa ja Kärsämäellä.

Heikki Laitalan yrittäjyyshistoria alkaa hänen lapsuudestaan Etelä-Pohjanmaalla, missä hän sai ensikosketuksensa yritysmaailmaan isoisänsä perustaman huonekaluyrityksen kautta. Laitala pitää tätä kokemusta hyvin suuressa arvossa. Oman näkemyksensä mukaan hän on aina tehnyt töitä yrittäjänä miettimättä pidemmälle mitä se tarkoittaa, sillä hän on aina työskennellyt koko sielullaan työpaikasta huolimatta. Aikuisuuden kynnyksellä Laitala koki haluavansa ottaa hieman pesäeroa perheyritykseen ja suuntasi muihin maisemiin. Tie vei jatko-opintoihin Vaasan yliopiston kauppakorkeakouluun. 


Yliopistosta valmistumisen jälkeen Laitala teki pitkän uran eri yrityksissä, muun muassa henkilöstöhallinnon esimiestehtävissä ja myöhemmin toimitusjohtajana. Esimiehenä hän on aina johtanut ”ihmisten kautta” ja kädet savessa. Laitala näkee myös yrittäjyyden suurelta osin johtamisena, ja painottaa sitä, että menestynyt yrittäjyys vaatii oikeat henkilöt ja vankkaa puhaltamista yhteen hiileen. Hänen näkemyksensä mukaan pitkä työura esimies- ja johtotehtävissä on antanut loistavat valmiudet yrittäjyyteen.

Vuonna 2017 Laitalan kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan sai uuden vaihteen, kun hänen tuttunsa, joka on myös Eezyn yrittäjä, mainitsi hänelle Eezystä ja franchisingyrittäjyyden mahdollisuudesta. Laitala oli varma, että rekrytointi on hänelle oikea ala, mutta puntaroi mielessään vaihtoehtoja täysin itsenäisenä toimimisen ja franchisingin välillä. Franchisingin hyvät puolet näyttäytyivät nopeasti. Laitalan mukaan franchising on täysin oikea ratkaisu tilanteessa, jossa lähdetään liikkeelle käytännössä tyhjästä. ”Mikäli minulla ei olisi ollut yrityksen alussa tukena ketjun tarjoamaa ammattitaitoa ja tukea, ei bisnestä olisi saatu liikkeelle niin nopeasti ja siinä laajuudessa missä se saatiin.” Yrittäjän vapaus yhdistettynä ketjun tukeen ja tiettyihin valmiisiin sapluunoihin oli ja on edelleen hänestä täydellinen malli. 


Aivan alkumetreillä kaikki ei kuitenkaan ollut pelkästään ruusuilla tanssimista, vaan menestys vaati myös Laitalalla työtä, uskoa ja hieman uhrauksiakin. ”Ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli noin 500 euron luokkaa, vaikka alun jälkeen suunta on ollutkin vain ylöspäin. Toki tämänkaltainen tilanne vaati kompromisseja, kun esimerkiksi työntekijöille on tuloksesta huolimatta pystyttävä maksamaan palkkaa. Tietenkin siinä vaiheessa oma palkka jää taka-alalle, mutta onneksi kyseessä oli vain alun pieniä haasteita, ja sen jälkeen meillä onkin ollut hyvin tasaista kasvua kuukausi kuukaudelta.”, Laitala kertoo. -Kasvua on tosiaankin ollut, sillä 2018 hänen yrityksensä pääsi liikevaihdossa jo 300 tuhanteen euroon ja seuraavana vuonna tämäkin luku viisinkertaistui. Todellisen läpimurtonsa Laitalan yhtiö teki kuitenkin vuonna 2020, kun liiketoiminta laajentui koronaviruspandemiasta huolimatta merkittävästi ja liikevaihto kipusi upeaan 3,7 miljoonaan euroon. Laitalan menestys ei jäänyt Eezyssä huomioimatta, vaan hänet palkittiin vuoden alussa Eezyn kick-off -gaalassa yhtenä ketjun menestyjistä.

”Koronan alussa oli hieman haasteita, kun asiakasyrityksillä oli epävarmuutta liiketoiminnasta, eivätkä he oikein tienneet miten heille kävisi. Kuitenkin viime kesänä, kun huomattiin, että elämä jatkuu, niin yhtäkkiä tulikin kauhea kiire. Saimme myös asiakkaaksi sellaisia yrityksiä, jotka tavalla tai toisella hyötyivät koronasta, joten vaikka jotkut alat tuntuivat hiipuvan, niin toiset räjähtivät kasvuun. Teknisten asioiden lisäksi tietenkin iso kiitos kuuluu sille porukalle, ketkä meillä ovat töissä. Ilman heitä mikään tämä ei olisi samalla tavalla mahdollista.” Niin kuin monessa muussakin asiassa, Heikin ja Heikin yrityksen onnistumisen mahdollisti loistava työilmapiiri, vankka yhteistyö ja oikeassa paikassa oleminen oikeaan aikaan. 


Tulevaisuus näyttää Laitalan ja hänen yrityksensä kannalta valoisalta, ja nälkää yrittäjyydessä hänellä vielä riittää. Laitala mainitsee, että yrittäjyys on tuonut hänen elämäänsä tavoitteellisuutta ja yrittäjyyden hyviä puolia onkin se, että saavutusten jälkeen löytyy aina uutta, mitä kohti mennä. Tästä hän on hyvin kiitollinen myös franchisingille. ”Franchisingissa on tavoitteiden kannalta ollut loistavaa se, että myös ketjun puolelta tulee sitä kannustusta ja tukea, että mitä lähdetään seuraavaksi tavoittelemaan, kun edellinen tavoite on rikottu. Ketju on ainakin pitänyt meillä huolen siitä, että haastetta riittää, ja se sopiikin itselleni oikein hyvin. Kauhein skenaario itselleni olisi se, että istun täysin tasaisessa valmiissa maailmassa. Koen, että minulla on jatkuva tarve tehdä ja saavuttaa uusia asioita. Tämä pitää itsessäni ja omassa toiminnassani sen kipinän elossa.”

Laitalasta välittyy äärimmäinen intohimo yrittäjyyttä kohtaan. Työ ei kuitenkaan vie kaikkea aikaa hänen arjestaan, vaan vapaa-aika on hänelle tärkeä osa elämää. ”Yrittäjänä koen, että harrastan ja esimerkiksi liikun enemmän, kuin aikanani palkkatyöläisenä. Liikunta on iso osa elämääni, tapa rentoutua ja saada tasapainoa ajoittain hektiselle arjelle. Nautin paljon pyöräilystä, talvisin laskettelusta ja ulkoilusta ylipäätään. Myös yhteisöllisyys on itselleni tärkeää, ja yhtenä harrastuksistani voi pitää jäsenyyttäni Lions Clubissa.” 

Laitala mainitsee yrittäjyyden olevan hänelle kuin elämäntapa tai harrastus. Hän sanoo tekevänsä tätä ”rakkaudesta lajiin” ja mainitseekin tämän olevan suurimpia avaimia menestyksekkääseen uraan yrittäjänä: ”Tätä pitää rakastaa ja tästä pitää saada itse enemmän irti kuin vain rahaa. Tein pitkään haastavia esimiestehtäviä, mutta yrittäjyys on ollut palkitsevuudeltaan täysin eri luokkaa. Palkitsevuuden lisäksi kuitenkin tärkeänä yrittäjyydessä on myös uskallus ottaa riskejä, ja nähdä pelottavaltakin tuntuvat asiat mahdollisuutena. Mikäli olisin liiketoiminnan aloittaessani varmistellut ja tehnyt etukäteispäätöksen liiketoiminnan kannattavuudesta, en olisi tässä missä olen nyt.”  

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja katso Heikin ja Eezy Kokkolan terveiset! 



Franchise News 24.6.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »