• Facebook
  • x
  • Linkedin

Laatutakuun uutena yrittäjänä Lahdessa aloitti Heljä Ruuska

Tammikuussa Laatutakuu-ketjussa aloitti  uutena yrittäjänä, Heljä Ruuska.

Lahden uudella Laatutakuu-yrittäjällä Heljä Ruuskalla on jo entuudestaan pitkä kokemus siivousalalta. Hän on toiminut alalla jo yli 10 vuoden ajan.

Laatutakuu-yrittäjyydestä Ruuskan sai vakuuttuneeksi erityisesti ketjun arvoperusta. 

"Periaatteet ja arvot ovat minulle tärkeitä ja tässä Laatutakuu-yrittäjänä ne ovat kohdallaan. Niiden mukaan toimin ja teen sen innolla, valmiina ja kunnioittaen kaikkea mitä se pitää sisällään. Arvot kannattelevat omaa toimintaani ja ovat aina osa elämääni. Luottamus, rehellisyys, tunnollisuus ja sovitussa pysyminen. Kun noudatan niitä, voin hyvällä omatunnolla lopettaa työpäiväni", Ruuska toteaa.

Ruuska painottaa myös asiakaspalvelua ja asiakaskohtaamisten merkitystä työssään. Hän kertoo oman toiminnan lisäksi olevan tärkeää huomioida asiakkaat, sekä kaikki muut siivoustyössä vastaan tulevat. Lisäksi muiden Laatutakuu-yrittäjien kanssa käydyt keskustelut sekä heidän tarjoama tuki ja apu on ollut Ruuskalle merkittävä osa yrittäjäksi ryhtymistä.

"On ollut hyvä olla kaiken tämän uuden keskellä, hyvässä seurassa ja muiden yrittäjien tukemana. Kaiken uuden sisäistäminen, vanhasta irti päästäminen sekä uuden toiminnan aloitus on ollut iso askel. Minulle tärkeää on olla tasapainoinen tämän kaiken kanssa, sen opitun ja sen mitä minä itse olen, mitä edustan, mitä ajattelen ja kuinka toimin. Toimin yhteistyössä, olen mukana, olen valmiina, olen linjoilla ja valmiina haasteisiin. Olen tarkka, kärsivällinen, positiivinen, rehellinen ja luottamuksen arvoinen. Tämä on minulle tärkeää ja siksi olen tässä", Ruuska kertoo.

"Tämä on ollut niin opettavainen matka ja mikä vielä yllättää itseäni on se, että kuinka valmis olen tähän. Laatutakuu-yrittäjäksi ryhtyminen on ollut mielessä jo tovin, mutta nyt oli toteutumisen aika ja siitä olen kiitollinen. Kaikki minulle tärkeät asiat elämässä ja arjessa ovat mahdollisia yrittäjyyden myötä. Saan suunnitella itse päiväni, kehittää itseäni sekä suunnitella ja toteuttaa yritykseni kasvua, kun sen aika on. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin hyvin alkanutta matkaa, jossa minä itse olen suunnannäyttäjä", Ruuska kiteyttää.

Franchise News 17.2.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta