• Facebook
  • x
  • Linkedin

Uudet Talousverkko-toimistot ja uusi yrittäjä Vantaalle ja Tampereelle

Talousverkko -ketju kasvoi Vantaalla ja Tampereella, kun Tilikartta Oy:n yrittäjä Raimo Rannisto tiimeineen liittyi osaksi Talousverkkoa 1.2.2022.

Vuonna 1995 perustettu Tilikartta Oy on taloushallinnon ja palkanlaskennan monipuolisia asiantuntijapalveluita tarjoava tilitoimisto. Laadukkaiden tilitoimistopalveluiden lisäksi Tilikartta tarjoaa myös tilintarkastuspalveluita Ranniston pitkän tilintarkastuskokemuksen myötä.

"Olen etsinyt Tilikartalle yhteistyökumppania, jonka myötä saisin toimintamme tueksi vahvemmat hartiat, säilyttäen silti henkilökohtaisen ja paikallisen palveluotteemme. Talousverkko on tähän yhteistyökumppaniksemme juuri sopiva – ei liian iso eikä liian pieni", Rannisto kertoo.

Yhteistyö Talousverkon ja Tilikartan välillä tulee olemaan alusta alkaen monipuolista ja molempia osapuolia hyödyttävää. Rannisto pitää yhteistyön aloittamisen parhaimpina puolina verkoston tuoman tuen lisäksi talousverkkolaisten laajaa asiantuntijuutta.

"Talousverkon mukanaan tuoma monipuolinen osaaminen tulee hyödyttämään laajasti sekä henkilöstöämme että asiakkaitamme. Näistä lähtökohdista aloitamme yhteistyön odottavaisin mielin", Rannisto toteaa.

Talousverkon ketjupäällikkö Jukka Räty liputtaa myös jaetun asiantuntijuuden puolesta. Erityisen hienona lisäarvona Räty pitää Ranniston tilintarkastuskokemusta.

"Tilikartta tuo Talousverkkoon mukaan paljon pitkäaikaista kokemusta ja osaamista. Tilintarkastuspalvelut ovat yksi esimerkki tästä – nämä palvelut tulevat hyödyttämään jatkossa sekä Talousverkon asiakkaita että tilitoimistoja", Räty kertoo.

"Talousverkko pystyy puolestaan tarjoamaan uusia palveluita Tilikartan asiakkaille, mm. sähköisen taloushallinnon ja muiden lisäarvopalveluiden kuten konsultoinnin ja rahoituspalveluiden kautta", Räty jatkaa.

Franchise News 10.2.2022

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta