UUDET TALOUSVERKKOYRITTÄJÄT RAISIOSSA JA KUOPIOSSA

Raisiossa uutena Talousverkkoyrittäjänä aloitti Jarna Rokka ja Kuopiossa Mikko Helin.


Raisiossa Talousverkko vahvistui entisestään, kun pitkän tilitoimistouran Talousverkolla tehnyt Jarna Rokka aloitti tilitoimistoyrittäjänä kesäkuun alussa. Jarna on työskennellyt Talousverkolla Raisiossa Solvix Oy:lla taloushallinnon asiantuntijana kymmenen vuoden ajan. Uran seuraava askel itsenäisenä tilitoimistoyrittäjänä tuntui luontevalta jatkumolta.

Rokka kertoo yrittäjyyden aina kiehtoneen. ”Olen ollut äitini yrityksen kautta koko urani ajan talousverkkolainen, joten tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta itse jatkaa samaa polkua ja ryhtyä tilitoimistoyrittäjäksi juuri Talousverkolla. Tavoitteenani on kasvaa ja laajentaa toimintaa täällä Raisiossa.” Jarna kertoo.

Talousverkon ketjupäällikkö Jukka Räty on tyytyväinen ketjun saadessa jatkaa yhteistyötä Jarnan kanssa.”Jarnalla on pitkä ura Talousverkolla jo takana ja näin ollen myös Talousverkon toimintamallit ovat entuudestaan tuttuja. Tuemme Jarnaa erittäin mielellämme matkalla kohti uusia tavoitteita yrittäjänä.”, Räty toteaa.

Kuopiossa puolestaan paikallinen tilitoimisto Tuumi Oy siirtyi osaksi Talousverkkoa helmikuussa, kun Suomen Talousverkko Oy osti osan Tuumi Oy:n osakkeista 15.2.2021. Tuumi Oy:n yrittäjä Mikko Helin jatkaa edelleen yrittäjänä toimiston vetovastuussa.

Helin kertoo Talousverkon ja sen toimintatapojen tuntuneen sopivimmilta Tuumi Oy:lle ja sen asiakkaille, jonka vuoksi Helin päätyi Talousverkkoon yrittäjäksi. ”Halusin yhteistyökumppanin, jonka toimintaperiaatteet ovat samat, kuin meilläkin. Toimimme siis jatkossakin paikallisesti, ketterästi ja yksilöllisesti asiakkaitamme palvellen.”, Helin kertoo.

Räty uskoo yhteistyön mahdollistavan tarjoamaan entistä parempia kokonaisratkaisuja sekä Tuumin, että Talousverkon asiakkaille. ”Hienoa, että Mikon kaltainen pitkän kokemuksen omaava ammattilainen on tiiminsä kanssa mukana Talousverkossa. Talousverkko pystyy tarjoamaan laajan tuen ongelmatapauksiin, myyntiin ja markkinointiin sekä laajemmat lisäarvopalvelut Tuumin asiakkaille. Myös Mikon ammattitaidosta ja kokemuksesta on odotettavasti hyötyä myös koko Talousverkolle.”, Räty toteaa.

Lue alkuperäiset uutiset tästä sekä tästä.


Franchise News 24.6.2021

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

NEWS FLASH

News Flash -arkisto »