Pelillistämisalusta Seppo Franchise News Dayn partnerina

Seppo

Franchisingketjujen johtajien ykköstapahtuma Franchise News Day järjestetään tiistaina 1.10.2024 Helsingissä Musiikkitalolla. Pelillistämisalusta Seppo on tapahtuman partnerina ensimmäistä kertaa.

Seppolla odotetaan malttamattomina tämän vuoden Franchise News Dayta.
– Olemme todella innoissamme, sillä uskomme, että meillä on paljon annettavaa franchisingketjuille. Autamme tehostamaan yrittäjien oppimista, perehdytystä ja konseptinmukaista toimintaa pelillisyyttä hyödyntämällä. Seppo on monelle HR-ammattilaiselle tuttu konsepti, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsemme tapaamaan franchisingketjujen päättäjiä. Odotamme todella päivän ohjelmaa ja keskusteluja, kertoo Seppon pelillistämisvalmentaja Jonna Pekkala.

Seppo suhtautuu muuttuvaan maailmaan avoimin mielin

Franchise News Dayn teema on tänä vuonna franchisingin tulevaisuus: tekoäly, uudet innovaatiot ja ketjujen hyvinvointi.
– Seppo on yrityskoulutusten pelillistämisen edelläkävijä, joten lähdemme mielellämme pilotoimaan ja kokeilemaan. Olemme integroineet tekoälyn osaksi Seppo-alustan pelimoottoria. Pelkkä teknologia ei kuitenkaan riitä. Pidämme tärkeänä, että työhyvinvointiin, psykologiseen turvallisuuteen ja työn merkityksellisyyteen panostetaan. Nämä asiat nousevat usein esiin asiakasprojekteissamme. Yrittäjien ja työntekijöiden hyvinvointi on menestyvien yritysten tärkeä kulmakivi, toteaa Pekkala.

Entä miten Sepolla nähdään franchisingketjujen tulevaisuus?
– Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toiminta tulee lisääntymään jatkossa. Ketteryys, testatut konseptit ja skaalautuva liiketoiminta tulevat olemaan yhä tärkeämmässä roolissa yhteiskunnassa. Haluamme olla mukana tukemassa uusia yrittäjiä ja tätä kehitystä.

***

Varmista paikkasi Franchising News Dayssa ja ilmoittaudu mukaan! Tilaisuus on maksuton ketjujohdolle.

Pääset ilmoittautumaan tästä.