• Facebook
  • Twitter
  • Linkedin

Niko Sandström Gigantin uutena toimitusjohtajana– ”Ajattelen yhä 24 vuoden jälkeen, että meillä on poikkeuksellinen kulttuuri”

Niko Sandström on aloittanut 8.5.2023 Gigantti-ketjun uutena toimitusjohtajana. Vuodesta 1999 Gigantissa työskennelleen Sandströmin ura Gigantin palveluksessa on yhtä pitkä kuin sen historia Suomessa.

Kuva: Gigantti Oy / Petri Saarelainen

Gigantin myyntijohtajana vuodesta 2019 työskennelleen Niko Sandströmin ura Gigantissa alkoivuonna 1999 maan ensimmäisestä Gigantti-myymälästä, Vantaan Tammistosta, myynnin tehtävistä. Vuonna 2002 Sandström siirtyi osaksi Gigantin johtoryhmää Tampereen Kalevan tavaratalopäällikön roolista. Johtoryhmässä Sandström on vuosien varrella hoitanut useita markkinoinnin ja myynnin johto- sekä kehitysrooleja, ja vaikuttanut merkittävästi yrityksen liiketoimintaan.

”Uusi vastuurooli on kunnia-asia, haluan kiittää kaikkia luottamuksesta ja yhteistyöstä jo tähän mennessä. On ollut hyvin erityinen kokemus nähdä Gigantin kasvukaari aina alusta tähän päivään. Aloitimme yhdellä myymälällä Vantaalla, nyt meillä on 42 tavarataloa ympäri maata ja verkkokauppa, jonka valikoima on kasvanut kokonaisuudessaan yli 80 000 tuotteeseen. Samaan aikaan digitalisaatio ja kulutuskäyttäytyminen ovat muuttaneet suomalaisten elämää valtavasti. Aloittaessani kodinelektroniikan parissa kännykät ja läppärit olivat luksusta, nykyisin arkisia välttämättömyystuotteita”, Sandström kuvailee.

Kodinelektroniikkamarkkinaa ovat koronan jälkeen rasittaneet niin kuluttajien heikentynyt luottamus talouteen, kuin globaalisti kasvanut kustannustaso ja korkea inflaatiokin. Myös Gigantti on joutunut muutoksen myötä sopeuttamaan toimintaansa. Sandströmin mukaan avain liiketoiminnan vahvistamiseen on kuitenkin sama, kuin ennenkin: kehittyminen sen mukana, mikä kuluttajille on relevanttia.

”Haluamme lujittaa markkinajohtajan asemaamme palvelu edellä. Ihmiset tarvitsevat yhä enemmän apua digitalisoituneessa arjessaan, siksi on tärkeää, että kohtaamme heitä yhä ymmärtävämmin ja löydämme kaikille oikeanlaiset ratkaisut. Se tarkoittaa meille monenlaisia panostuksia: myynnin koulutusohjelmiemme uudistamista; uutta sisäistä myymälämallia, jolla pyrimme monipuolistamaan ja tehostamaan palvelua; tai uutta jakelukeskustamme, joka avataan kesäkuussa, ja tulee vauhdittamaan kotiinkuljetuksia merkittävästi.”, Sandström sanoo.

Yrityksen suurin vahvuus ovat Sandströmin mukaan kuitenkin giganttilaiset itse.

”Vahvin pitovoima omalla kohdallani Gigantissa ovat olleet ehdottomasti ihmiset. Ajattelen yhä 24 vuoden jälkeenkin, että meillä on poikkeuksellinen kulttuuri, jossa on lähes perheyrityksen kaltaista yhteishenkeä. Gigantissa tehdään yleisesti ottaen pitkiä työuria, ja meille on tärkeää tukea ihmisten kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia myös jatkossa. Henkilöstö on meille mittava voimavara.”

Ennen Sandströmia Gigantin toimitusjohtajana on toiminut lokakuusta 2020 alkaen Laura Tarkka, joka on siirtynyt yrityksen ulkopuolisiin tehtäviin. Gigantin emokonsernin, Elkjøp Nordicin, toimitusjohtaja Fredrik Tønnesen haluaa kiittää eteenpäin jatkanutta Laura Tarkkaa, ja toivottaa uudelle toimitusjohtajalle menestystä tehtäviinsä.

”Olemme todella iloisia Niko Sandströmin vastaanottaessa tämän uuden roolin. Hän on tehnyt vaikuttavan kehitysmatkan yhtiössä, ja Gigantti-kulttuuri on vahvasti hänen DNA:ssaan. Laura Tarkka on tehnyt erinomaista, sitoutunutta työtä luotsatessaan Giganttia keskellä haastavaa maailmanaikaa ja jatkuvaa muutosta. Viestikapula siirtyy nyt luontevasti eteenpäin. Uskomme, että Sandströmin mittava kokemus ja kaupallisesti vahva näkemys vievät Giganttia eteenpäin, ja kasvattavat sen kannattavuutta pitkäjänteisesti kestävällä tavalla. Aloitamme yhdessä uuden tilikauden positiivisina, vahvasti tulevaisuuteen luottaen.”

Franchise News 31.7.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta