• Facebook
  • Twitter
  • Linkedin

Kotkan uuden Rollsin yrittäjänä Simo Huttunen

Kotkaan, Neste Huttusen yhteyteen avautui uusi Rolls-ravintola 17.4.2023. Yrittäjänä toimii Simo Huttunen, joka pyörittää Neste Huttusen huoltoasemaa jo kolmannessa sukupolvessa.

Simo Huttunen toimii huoltamoyrittäjänä Kotkan Neste Huttusessa ja 17.4.2023 alkaen myös Rolls-yrittäjänä. Vaikka Simo Huttunen on huoltamoliiketoiminnassa yrittäjänä kolmannessa sukupolvessa, ei Rollsia ole aikaisemmin ollut Neste Huttusella, eikä Kotkassakaan pitkään aikaan.

Huttunen päätyi Rolls-yrittäjäksi muiden suosittelemana. Erityisesti Nesteen yhteydessä pyörittävät yrittäjäkollegat ovat kehuneet konseptia vaivattomaksi, helpoksi ja hyvin suunnitelluksi. Yrittäjän kynnys aloittamiselle on tehty mahdollisimman matalaksi. ”Yrittäjäkollegat sanoivat, että Rolls kannattaa kokeilla”, Huttunen kertoo.

Myös asiakkaat ovat riemuissaan siitä, että pitkän ajan jälkeen Rolls palasi Kotkaan. Huttunen iloitseekin erityisesti siitä, että Nesteelle ovat löytäneet nyt täysin uudet asiakkaat. Asiakaskunta on selvästi laajentunut Rollsin myötä.

”Rollsille on selvästi ollut kysyntää näillä seuduilla”, yrittäjä toteaa tyytyväisenä. ”Nyt kiirettä pitää myös lounasaikaan ja iltaisin, jotka perinteisesti ollut hiljaisempia aikoja. Pitkästä aikaa myös sunnuntai-illat ovat kiireistä. Jopa niin, että rekrytointi on päällä, ja olemmekin juuri palkanneet uusia työntekijöitä paikkaamaan illan kiirettä.”, Huttunen jatkaa.

Myös vakiohenkilökunta on ollut innoissaan uusista tuulista, joita Rolls on päivittäiseen tekemiseen tuonut mukaan. Innokkaina ovat olleet oppimassa uutta.”, Huttunen kuvailee positiivista tunnelmaa Nesteellä.

Suosituimmiksi tuotteiksi ovat nousseet Mama ja Papa ylitse muiden. ”Papan suosio on yllättänyt. Se tulee Maman jälkeen ylivoimaisena suosikkina. Myös Kingi kahdella pihvillä myy tosi hyvin, erityisesti Foodoran kautta menee Kingiä. Foodora on myös yllättänyt positiivisesti ja asiakkaat tilaavat paljon Foodoran kautta, vaikka vasta heidän kanssaan aloitettiin.”, Huttunen kertoo.

Tärkeimpinä arvoina Rollsista Huttunen listaa kotimaisuuden ja tuotteen hyvän laadun. ”Rollsilla on aidosti hyvät tuotteet, jonka takana voi seistä. Ei tule sellaista tunnetta, että kehtaako tätä myydä. Ylpeänä myyn Rollsin tuotetta eteenpäin.”, Huttunen toteaa.

Franchise News 24.5.2023

Auktorisoidut yhteistyökumppanit

Katso uutisarkisto tästä

 
 
Franchise News - ajankohtaiset uutiset franchisingsektorilta